Nepsy

Nykyisin tulee paljon nepsy- vanhempien ja lasten tarinoita vastaan.

Minäkin kasvatin yksin kaksi nepsy-lasta. Molemmilla on ollut omat haasteensa, mutta kyllä poika oli aivan toinen ääripää.

Hänellä oli todella vahvoja aistikokemuksia esim. Läheisyyttä hän vaati todella rajuin ottein, vaatteiden kanssa yhtään mikään ei ollut hyvä, liikunta ja esim. talvella hän istui monta vuotta rappusilla huutaen, koska hän ei sietänyt lainkaan horjahdus liikettä. Siitä huolimatta muuna aikana hän oli äärimäisen vilkas ja kömpelö. Jatkuvasti pää edellä vaikka ja missä, välillä irtosi huoneiden ovet paikoiltaan... Äärimäisen voimakkaita raivokohtauksia lukuisia kertoja päivässä. Myös päiväkodissa ja koulussa nämä haasteet näkyivät voimakkaasti. Usein muitakin lapsia kohtaan nämä raivot kohdistuivat. Hän on lyönyt useita kertaa haarukalla vierustoveria, kotona jahdannut sisarruksia veitsi kädessä, on hajottanut koulun ikkunoita jne

Muistan, kuinka opettaja vaati hänelle avustajaa, ja siihen olikin useita lausuntoja, mutta hyvinvointijohtaja ei myöntänyt avustajaa. Opettajat oli sitä mieltä, etteivät he pärjää lapsen kanssa, vaikka hän kävi erityisluokalla koulua.

Hyvin paljon, hyvin monenlaista ja voimakasta. Se oli yksin todella raskasta. Apua on saanut taistella, sillä isä joka näki lapsiaan n. 3-6kk välein ( joskus harvoin saattoi muutaman kerran toimia sovitut kuviot) on ollut äärimäisen lääkevastainen ja kaikille kertonut, ettei hänellä ole lapsen kanssa mitään ongelmia ( vaikka nämä kaikki näkyi myös hänen luonaan )! 

Muutaman kerran hän oli sijoitettu äitini luokse 3kk jaksoissa, että saisin joskus itse huokaista.

Uusperheessämme on 7hlöä ja esim. ruokailutilanteissa:

Olen paistanut 7 isoa pihviä + muut lisukkeet- lapsi ottaa kaikki ruoat lautaselle ja kun ohjeistat, että jokaiselle on yksi, niin hän ei tottele ja saa jäätävät raivarit. On kerrottu, että huomenna kauppa päivä, joten maidon riitettävä kaikille-> hän ottaa itselleen kaikki... Kun puutut uudelleen, hän saa järkyttävät raivarit, nämä kohdistuvat yleensä myös muihin paikallaolijoihin fyysisesti.. Tilanteita olisi lukuisia (eli yleensäkin kaikki jakaminen on myrkkyä, hänelle kaikki!)

Lopulta sain taisteltua lääkityksen ja nepsy-valmennuksen. Hänkin tuumasi, että huhhuh tässä riittää hommaa.

Noh isä ilmoitti pari vuotta sitten, ettei hän omistaan maksa, joten houkutteli pojan luokseen asumaan. Siellä loppui kaikki apu ja lääkitys, sillä isä lopetti kaiken. Nyt lapsi ei saa tavata minua ja muuta perhettä ja meidät on estetty myös hänen puhelimestaan ja usein häneltä viedään puhelin pois, mikäli pidämme yhteyttä.

Lapsi käy koulussa, josta toisinaan tulee huonoa palautetta ja koearvosanat on usein huonoja. Lapsi pelaa huoneessaan muun ajan. Isä puhuu paljon yhteisille tutuille asioista ja tätä kautta rantautuu korviini mitä ihmeellisimpiä asioita. Kuuntelen usein järkyttyneenä ja vihaisena asioita. Sitähän ei voi toki tietää, mitkä asiat pitävät paikkansa todellisuudessa, mutta hänet tietäen uskon suurimman osan olevan totta.

Minusta on tehty maailman kamalin ihminen ja vihollinen omalle lapselleni. Mikä pahinta, en voi kun hyväksyä asian, sillä olen useita kertoja viranomaisilta pyytänyt apua ja asioille eivät voi mitään.