Vaikka olen tietoisesti kehittänyt ja kehittynyt vuosien varrella, niin kyllä tämän nykyisen työni ja kouluttautumisen puolesta saa ja joutuu pohtimaan monenlaisia asioita elämässä.
Viime aikoina on pohdittu muutosta, sekä omia käyttäytymismalleja. Muutoksen tie ei ole aina helppo. Se vaatii jonkinlaisen heräämisen ja muutoksen halun. On monenlaisia käännekohtia esim. valita kuolema tai elämä, on turhautunut ja kyllästynyt sen hetkiseen elämään, parisuhteeseen, työhön... ja kaipaa muutosta, elämä voi heittää muutoksia eteen meistä riippumattomista syistä . . .
Jos taustalla ei ole voimakasta tunnetta, eikä todella pakollista asiaa tai puuttuu se motivaatio lähteä kohti muutosta -> on helppo jäädä siihen tuttuun vanhaan elämään tai asiaan kiinni. Eikö?
Entäs sitten, jos ei ole riittävää tukiverkostoa, joka sinuun uskoo ja kannustaa? Ei kaikilla olekaan ja osa kohtaa asiat täysin yksin. Se matka on vielä haastavampi kulkea, kuin että sinulla olisi se tukijoukko taustalla.
Mistä se muutos sitten lähtee? Yleensä siitä, että hyväksytään ja tiedostetaan jokin tilanne tai asia. Sen jälkeen tehdään päätös, pysytään päätöksessä ja lähdetään kohti päämäärää. Se matka täytyy pilkkoa osiin, sellaisiin realistisiin tavoitteisiin, jotta se määränpää on saavutettavissa.
Itsensä kanssa joutuu tekemään paljon työtä, sillä todella haluaisi kaikkia voida auttaa, mutta se ei aina ole mahdollista. Etenkin aikuisten kanssa työskennellessä. Jokainen tekee loppujen lopuksi omat päätökset ja valinnat, eikä ketään voi pakottaa. Jokaisella meillä on ne avaimet ja niiden käyttöön voidaan antaa neuvoja, mutta puolesta ei voida tehdä. Ei myöskään ole oikotietä tai taika pilleriä onneen. Muutokset, toipumiset, paranemiset... ovat aikaa ja sinnikkyyttä vaativia asioita. Välillä mennään 2 askelta eteen ja yksi taakse, armollinen ja päättäväinen pitää olla, kunhan ei kuitenkaan luovu toivosta.
Joskus myös miettii, että ihan oikeasti aikuiset ihmiset, näistä on keskusteltu miljoona kertaa ja samanmoiset kerrat olet toistanut samat "virheet" etkä opi! Sitten täytyy taas palauttaa itsensä maan tasalle, ettei kaikilla ole tervemieli. Ehkä se, että asiat eivät etene lainkaan saa itsessä turhautumisen tunteen ja tunteen, että on epäonnistunut työssään. Joten itsestäni tunnistan kehittämisen kohteita ja ne onneksi osaan myöntää ääneen. Myös rajojen vetäminen, mitä kaikkea voi jakaa asiakkaiden kanssa, koska olisihan minulla myös vertaistukea? Onneksi asioista voi keskustella myös sellaisella yleisellä tasolla, mutta joskus toki saa kuulla "et sinä voi ymmärtää, kun elät hyvää elämää". Kyllä nykyisin elänkin, vuosien työn tuloksena.
Toisinaan toiset asiakkaat ovat todella avoimia ja taitavia keskustelemaan, kun toisista et saa millään kiinni. Vie aikaa, että edes jostain pienestä langasta saa otteen ja toivoisi, että pääsisi hetkeksi toisen mielen sisälle. Myös silloin miettii, mistä ihmeestä löydän keinon tai työkalun, kun tunnen itseni niin keinottomaksi. Ymmärrän sen, että luottamus täytyy ansaita ja toisilla se suojamuuri on tosi korkea ja paksu. Joten ehkä tässä työuran aikana ja koulutuksista saa niitä lisätyökaluja työskentelyyn, kun malttaa omankin mielensä.
Onneksi olen saanut välillä ihanaa palautetta, joten siitä saa uskoa itseensä. Ehkä sitä sitten onkin oikealla tiellä? Olen joidenkin kanssa jutellut siitä, että ennen tuntui siltä, että jokin puuttuu. Johonkin vain en ollut täysin tyytyväinen. Nyt sellaista tunnetta ei ole enää, todella tykkään työstäni, eikä ole tehnyt mieli hakea muualle töihin.
Ihan kun olisi löytänyt kodin tai sen oikean!
Lisää kommentti
Kommentit