Rakkautta

Rakkaus ja parisuhde,

jos voisin palata ajassa taaksepäin tai kertoa nuorelle minälle viisaita ohjeita, niin tekisin sen. Toki sinänsä en mitään kadu, kaikki matkalla olleet asiat ovat tehneet minusta minut. Lähinnä pointtini on, että helpommallakin olisi elämässä voinut päästä. Kun yli 30v on rämpinyt suossa, niin aika kiva on kävellä välillä polkuja pitkin.

Kuvitellaan, että elämme esim. 80 vuotiaiksi. Aika pitkä aika, eikö? Jos valmistumme koulusta ammattiin n. 19v - 25v ( riippuen käydäänkö peruskoulun jälkeen ammattikoulu vai käydäänkö opinnot pidemmän kaavan kautta ), eli noin 20v pääsemme käsiksi työelämään kokoaikaisesti. Alamme rakentaa taloudellista pohjaa elämälle. Silti meillä on vielä 60v elämää elettävänä.

Teiniajan seurustelusuhteet ovat hyviä ja opettavaisia, mutta harvalla rakkaus kestää siinä kohtaa loppuelämän. Jos niitä viisaita ohjeita voisin kertoa, niin älkää sännätkö ihmissuhteisiin. Keskittykää ensin itseenne, luokaa se hyvä pohja. Tutustu itseesi, tee elämässä itsesi kautta valintoja, nauti vapaudesta ja rakenna omannäköinen elämä. Sillä se kantaa sitten parisuhteessa pitkälle, kun olet itsesi kanssa sinut ja tehnyt pohjatyöt hyvin. Älä elä muita varten tai trendien mukana vain siksi, että muutkin niin tekevät. Kun elää muiden elämää ja muita varten, ei itse voi nauttia elämästä. Joka päivä pienennät vain itseäsi näkymättömäksi, kun teet asiat muita varten. Uskalla olla rohkeasti sinä!

Elämässä tulee kuitenkin erilaisia vaiheita ja ikäkausiin liittyviä juttuja, läpi elämän. Me kasvetaan aivan valtavasti henkisesti teini-ikäisestä aikuisuuteen. Elämä opettaa kyllä. Sen valtavan kasvun aikana helposti kasvaa myös ulos suhteistaan. Vaikka löytäisit sen oikean vasta 30v, niin silti teillä olisi vielä 50v yhteistä elämää. 

Kun itse on kohdannut paljon kaikenlaisia kriisejä, traumoja ja siinä samalla ollut yksinhuoltaja pitkän aikaa, hoitanut ja ottanut vastuun aivan kaikesta. Ei ollut minkäänlaista koulutusta tai vakaata pohjaa. Kaiken sen jälkeen itsensä löytäminen on todella haastavaa, kun on muille antanut itsestään kaiken. Melkoisen iso työ.

Nyt kun elämä on rauhoittunut suurilta osin, niin muistojen sopukoista on tilaa nousta erilaisille asioille, joita ei ole silloin ehtinyt käsitellä pois tai oppia. Tajuan, että olen ollut todella pohjalla samaan aikaan, kun olen elänyt ja suorittanut. Varmaan jonkinlaisessa shokissa / trauma psykoosissa tai mikä lie nimitys sille kaikelle. Varmaan toisen syntymän jälkeen oli raskauden jälkeinen masennus.

Joten joitain asioita "kadun" tai ainakin kannan huonoa omatuntoa, koska olisin paljon parempaa voinut tarjota lapsilleni ja itselleni, kun olisin ensin rakentanut sen vakaan pohjan, tai olisin uskaltanut lähtee huonoista suhteista aiemmin pois. Satutin vain turhaa itseäni ja lapsiani. Onneksi lasteni kanssa voi asioista keskustella ja ei heille ole jäänyt onneksi mitään hampaankoloon. Olemme sitten kasvaneet yhdessä. Kaikkeni olen silti heille antanut ja kaikkeni tehnyt, enempään en olisi edes pystynytkään.

Tällä hetkellä kaikki on sinänsä ok ja elän elämäni parhaimpia ja onnellisimpia vuosiani, mutta samaan aikaan olen hiukan hukassa. Ehkä nyt olisi vihdoin aika käsitellä asioita ammattilaisen kanssa, kerta niitä nousee mielensopukoista esille. Joka tapauksessa enemmän aikaa itselleni, nykyisin osaan nauttia pienistä hetkistä olla yksin. Tai ainakin ettei tarvitse olla ketään toista varten, sitten jaksaa taas olla puoliso, äiti, äitipuoli, yrittäjä ja kaikkea mahdollista. Ennen en osannut olla, se oli todella ahdistavaa, koska aina joku on ollut kotona ja aina olen ollut jotain varten. Ahdistus kumpusi varmasti, kun oli kadottanut itsensä täysin ja piti kohdata ne vaikeat asiat.

Tokihan emme koskaan ole valmiita, olemme aina hiukan keskeneräisiä.

Moni ihmissuhde opettaa meille jotain, niin hyvässä, että pahassa. Osa on tarkoitettu jäämään meidän elämään ja osan on tarkoituskin vain käydä opettamassa meille jotain. 

Kuuntele siis itseäsi.