Hassua, miten sitä onkaan taas päätynyt paljon pohdiskelemaan tulevaisuuttaan. Ja sitä kuka sitä oikein on ja mitä sitä nyt oikein haluaisi.
Selkeästi tarvitsisin terapiaa tai psykologia, jonka kanssa keskustella asioista. Hassua vain, että siihen ei ole vara, että saisi hoidettua koppansa kuntoon. Toinen sitten, että aina kun olen aloittanut jonkun terapian tai psykologin, niin olen ehtinyt kerran tai kaksi käydä ja työntekijä on lopettanut, jolloin TAAS KERRAN täytyisi aloittaa alusta ja homma ei etene. Ja tämä on tapahtunut aika monta kertaa. Samoin lasteni kohdalla työntekijät vaihtuneet, kuin villasukat. On muutoinkin vaikea luottaa ihmisiin ja löytää sellainen, jolle olisi helppo puhua.
Luin aamulla jotain horoskooppi analyysiä ja siinä kyllä todella pitää paikkansa se, että "Tekee paljon enemmän, kuin vaaditaan, mutta jos asiat käyvät liian yksitoikkoisiksi / liian rutiiniin omaiseksi , niin kyllästyy ja motivaatio menee" Kyllä tunnistan ja allekirjoitan. Tälläkin hetkeä on juuri todella sekalainen olo, hyvin levoton. Sitten omaa energiaa on vaikea keskittää johonkin järkevään. Koska lapsilla on erityispiirteitä, niin ei ihme jos minullakin olisi. Tunnistan kyllä itsestäni erilaisia erityispiirteitä, vaikka niiden kanssa osaa elää, niin ajoittain ne hankaloittavat kyllä elämää ja arkea.
Viimeaikoina on ollut terveydellisiä huolia. Ei tiedä vielä joutuuko tästäkin syystä miettimään työkuviot uusiksi. Tosin tällä hetkellä sellainen vakaa tulonlähde toisi äärettömästi turvaa ja tietynlaista vapautta elää. Tästäkin syystä olen pohtinut mm.
1. Jos jäisin nyt sairauslomalle, niin keskittyisin hetken omaan terveyteen tehokkaasti (toki tästä pitää muutoinkin huolehtia, mutta vieläkin paremmin)! Fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen. Ottaisin ns. rauhassa. Kävisin terapiassa, liikkuisin rauhallisesti, hengittelisin ja lukin kirjoja. Samalla toki kotijuttuja. Tällä hetkellä on jotenkin hankala panostaa, kun muutoinkin on sellaisessa epäselkeässä ja odottavassa tilassa. Pyörii vaan ympyrää. Sellainen selkeys ja rauha olisi äärimmäisen tervetullutta!
2. Tekisinkö osa-aika töitä ja opiskelisin vielä hiukan lisää? Opinnoista kiinnostaisi esimerkiksi taloushallinto, mutta myös esim. lyhyt terapeutin koulutus tai muu mielenterveydellinen, myöskin sosiaaliohjaajan koulutus.
Varmaan eniten minulla olisi annettavaa ja vahvimmillani olen, kun saan auttaa ja ohjata tai valmentaa. Toisaalta taas olen aina auttanut paljon muita ja se tuleekin jotenkin luonnostaan, mutta olisiko nyt aika todella kääntää sivu ja vapauttaa itsensä muiden auttamisesta ja keskittyä täysin uusiin juttuihin. Antaisiko suunnan muutos myös minulle enemmän? Se on omalla tavalla hiukan pelottavaakin.
3. Saisinko vain jonkin hyvän vakituisen työpaikan? Sellaisen, jossa oikeasti viihtyisin ja työ olisi mukavan haastavaa ja monipuolista, etten tylsisty!
4. Joskus olen pohtinut someakin, mutta sen suhteen on jotenkin todella todella ristiriitaiset tunteet. Varmasti annettavaa olisi, mutta some on nykyisin todella iso massa ja tuo mukanaan myös paljon negatiivisuutta. Miten sieltä oikeasti erottuisit joukosta ja siihen täytyisi oikeasti panostaa, jotta saisi laadukasta materiaalia. Tällä hetkellä aika on melko rajallista ja toisinaan, kun olisi aikaa niin ei ole ideoita tai fiilistä. En myöskään haluaisi liikaa näyttää somemaailmassa...
Mutta joo, todellakin tarvitsisin nyt selkeyttä. Kun on selkeää, niin on myös helpompi olla. Arkisin unet ovat aivan liian lyhyitä ja sen seuraukset kyllä näkyvät arjessa, valitettavasti. Pitäisi varmaan rakentaa itselle pieni maja tuonne pihalle erikseen, niin en häiriintyisi muiden elämästä.
Joinain päivinä vaan tekisi mieli ottaa äkkilähtö jonnekin kivaan paikkaan, ihan yksin. Voisin viikon tai pari unohtaa kaiken ja koko arjen. Tehdä tutkimusmatkan itseeni ja nauttia kulttuurista esim. italiassa tai jossain. Syödä, levätä, liikkua, tutkia maisemia ja nähtävyyksiä ...
Olipas taas vapauttavaa oksentaa kaikki pois omalta mieleltä, muuntaa ne tekstiksi. Hetkittäin on tutunut siltä, että pää oikein räjähtää, kun sinne ei mahdu enää ajatuksia tai mitään. Onneksi rakas mieheni hieroi yksi ilta minun päänahkaa, se tuntui niin ihanalta ja vapauttavalta.
Ehkäpä nämä asiat taas järjestyvät ajallaan, niin kuin niiden pitääkin.
Kiitos, jos jaksoit lukea!
Lisää kommentti
Kommentit