Parisuhdeihminen

Oletko sinä enemmän yksin eläjä vai ns. parisuhdeihminen?

Itse olen kyllä parisuhdeihminen. Enkä voisi olla suhteessa, jossa on muita osapuolia.

Nykyisin kyllä osaa arvostaa hyviä ihmissuhteita, myös ystävyydessä. Taakkoja ei jaksa mukana kuljettaa.

Kuvittelin aina elämän menevän hyvin perinteisesti, yhden ihmisen kanssa koetaan elämä, perhe ja kaikki. Toisin kävi. Tässä kohtaa voisin sanoa, että onneksi näin. Ja toivon, että sanonta "kolmas kerta toden sanoo" pitää paikkansa.

Ensimmäinen suhde antoi minulle lapset ja jäin heidän yksinhuoltajaksi. Ei miestä näkynyt kotona ikinä ja lopulta häipyikin toisen mukaan. Suhde oli muutoinkin hyvin narsistinen, henkistä väkivaltaa ja uhkailua. Nyrkki oli muutaman kerran naaman edessä.

Toisesta suhteesta olisi pitänyt älytä juosta jo heti, mutta miten sitä niin epätoivoisesti halusi olla luovuttamatta? Halusin yrittää loppuun saakka, jospa olin vain jotenkin nirso ja kiittämätön? Lopulta tilanteet menivät siihen, että en vain enää voinut jäädä. Tässä myös narsistisia piirteitä ja todella paljon henkistä väkivaltaa ja hänellä oli alkoholin kanssa ongelmia, sekä vakava peliriippuvuus. Läheisyys ja kommunikointi uupui suhteesta kokonaan. 

Enhän myöskään ollut koskaan kotona nähnyt rakkaudentäytteistä suhdetta. Omat vanhemmat ja isovanhemmat ovat eronneet. Ennen eroa on nähty vain kaikkea kamalaa ja ilmapiiri on ollut jäätävän kylmää. Alkoholia, mielenterveysongelmia, pettämistä ja väkivaltaisia riitoja.

Tämä minun nykyinen suhde on kaikkea muuta. Kerrankin normaali ja terve, ennen kaikkea turvallinen. On niin hyvä olla. Hassua, että entisessä elämässä mietin usein, mikä on normaalia? Sitä normaalia kuitenkin halusin, sillä elämä ja suhteet olivat olleet kaukana normaalista. Nyt tiedän, mitä se ns. normaali on. 

On ihanaa, kun toisen kanssa voi jakaa arjen ilot ja huolet. Pidetään toisemme ajan tasalla, jotta saadaan meidän arki pyöritettyä mukavasti. Joustetaan puolin ja toisin, että kumpikin saa kehittää omaa uraa, mutta samalla aina jompikumpi huolehtii lapset ja kodin. Täydennetään toisiamme, huolehditaan ja autetaan. Saan kuulla joka päivä kuinka rakas ja kaunis olen, saan joka ilta nukahtaa turvalliseen kainaloon. Kerrankin on olo, että on kotona ja turvassa, ei ole kiire minnekkään, eikä ole tarvetta paeta minnekkään. On vain todella luontevaa olla toisen kanssa ja on hyvin luottavainen olo.

On myös ihanaa, kun ensimäistä kertaa elämässä itsekin voi sanoa toiselle "rakastan sinua" ja se merkitsee todella paljon, ne on isoja, merkityksellisiä ja aitoja tunteita. On ihanaa, kun arjessa voi toiselle keittää valmiiksi aamukahvit tai sujauttaa "rakastan sinua" lappusen yllättämään. Kun toisella on kiire tai takana raskas päivä, on ihana valmistaa toiselle ravitseva ateria ja sen jälkeen hengähtää kainalokkain, eikä välttämättä tarvitse sanoa sanaakaan. Tietää, että molemmat arvostaa ja kunnioittaa.

Kun katson puolisoani, näen maailman komeimman, rakastavaisen ja ihanimman miehen, hän saa minut hymyilemään, pakahtumaan onnesta ja kiitollisuudesta. Pelkkä katse saa minut ihan sulaksi vahaksi. Kun katson puolisoani, näen rakastavan ja huolehtivan isän. Yleensä näen hassuttelevan ja nauravaisen, elämän iloisen ihmisen. 

Meillä ei ole ns. isoja suunnitelmia. Mennään vähän virran mukana. Kasvetaan ja vanhetaan yhdessä ja katsotaan mitä huominen tuo tullessaan. Joskus haluamme matkustella enemmän, kunhan tilanteet sen sallivat. Jossain kohtaa remontoidaan kotia.

Toivottavasti ollaan me vielä kiikkustuolissakin ja muistellaan meidän ihanaa yhdessä elettyä elämää, kerrotaan lapsenlapsille elämän viisauksia ja tarinoita meidän matkasta.

Olemme aina silloin tällöin pidempiä aikoja erossa, vaikka se tekeekin hyvää, niin voi ihme miten kovasti voikaan toista ikävöidä, ikävöidä niin, että sattuu. Itkuksi menee joka kerta, kun halaa ja sanoo heipat viikoksi, joskus pidemmäksikin aikaa. Sitten saa olla huolesta soikeana, että toivottavasti matkat sujuvat hyvin. 

Hassua on, että edelleenkin kun odottaa toista kotiin saapuvaksi, tuntuu kuin olisi lähdössä ensitreffeille. Perhosia vatsassa ja sydän hakkaa tuhatta ja sataa. Sitten vihdoin voi hypätä syliin, halia ja suukotella, olla onnellinen ja huojentunut saadessaan rakkaimman takaisin kotiin. Mutta sitä kait se tosi rakkaus on.

Hyväksymistä, huomioon ottamista, toisen kunnioittamista ja arvostamista. Olla toisen arvoinen.

Rakkaus on paljon kaikkea . . .